Hyvä juhliva Vammalan Nuorkauppakamari

Sastamalan kaupungin puolesta minulla on ilo onnitella teitä 50 toimintavuoden johdosta. Viidessä vuosikymmenessä on jo mitä muistella ja on myös mainio juhlan aihe – merkkipaalun juhlistaminen antaa varmasti pontta myös nykyisille jäsenille. Sastamalan kaupunki on ollut mukana Nuorkauppakamarin yritystilaisuuksissa yhteistyökumppanina. Kaupunginjohtaja Jarkko Malmbergin ja vt. elinkeinojohtaja Tanja Aarnikurun mielestä malli on toimiva: vetovastuu vaihtelee eri…Lue lisääHyvä juhliva Vammalan Nuorkauppakamari

Rock, rauha ja rakkaus

Näkökulmia nuoruuteen, Alueviesti 23.9.2019 Nykynuoria yhdistää globaali huoli: vuoden 2000 jälkeen syntyneet eli nk. globaali sukupolvi saattaakin olla ensimmäinen, joka todella asettaa ympäristön ja kulutuksen rinnakkain. Nuorten ääni ja mielipide myös kuuluu entistä paremmin, myös meillä Sastamalassa. Omaa nuoruuttani leimasivat teemat, jotka ovat pinnassa nytkin: musiikkielämykset, seikkailut ja yhdessäolo vetivät puoleensa, mutta niin myös globaali…Lue lisääRock, rauha ja rakkaus

Valtuustoryhmän aloite: Kiitos että ostat Sastamalasta

Tuoreiden uutisten mukaan Sastamalan kaupunki ostaa vain noin kolmanneksen hankinnoistaan yksityisiltä yrityksiltä ja prosenttiosuus on pienentynyt kahdessa vuodessa. Samassa ajassa kuntayhtiöiden osuus ostoista nousi 15 prosentista 22 prosenttiin. Vertailun vuoksi esimerkiksi saman kokoluokan Valkeakoski ostaa yksityisiltä lähes puolet hankinnoistaan ja Nokia yli puolet. Sastamalan kaupungin ostot vuodessa ovat noin 100 miljoonaa euroa. Kolmannes näistä ostoista…Lue lisääValtuustoryhmän aloite: Kiitos että ostat Sastamalasta

Kamarikuoro Trilli 30 vuotta

Kamarikuoro Trillin 30. toimintavuosi alkoi Elisa Junttilan johdolla ja kuoron vahvuus on nykyään runsas 20 laulajaa. Trillin aikaisemmat johtajat ovat Urpo Vuorenoja (vv.1989-1993), Petri Bondfolk (vv.1993-2002), Reko Tammi (vv.2002-2003), Minna Rask 2008-2010 sekä Elisa Junttila (vv.2003-2006 ja vuodesta 2011 eteenpäin). Kamarikuoro Trillin ominta ohjelmistoa ovat Kaarlo Sarkian runoihin sävelletyt sävellykset. Seppo Kilven sävellys runoon Maisema…Lue lisääKamarikuoro Trilli 30 vuotta

Käsi sydämellä

Alueviestin haastattelu 4.3.2019 1. Kuka olet? Olen Päivi Pelttari, paljasjalkainen keikyäläinen. Parempi puoliskoni on Kiikasta ja meillä on kolme aikuista lasta sekä kolme rakasta lastenlasta. Viisi vuotta olemme nyt tehneet työtä yhdessä, ennen perheyritykseen siirtymistä tein pitkän uran kemianteollisuudessa taloushallinnon ja viestinnän tehtävissä. 2. Ylihuomenna perjantaina vietetään kansainvälistä naistenpäivää. Minkälaisia ajatuksia päivä sinussa herättää? Hyvä…Lue lisääKäsi sydämellä

Mukana Arto Satosen kampanjassa

Sastamalan Kokoomuksen puheenjohtajistossa olen nähnyt läheltä, miten kansanedustajan ja kaupunginvaltuutetun työ hoituu Artolta asiantuntevasti ja vastuullisesti. Kokemuksen lisäksi Artolla riittää innostusta ja ihanteita aina hyvinvointiyhteiskunnan pelastusopiksi asti! Laaja yhteistyöverkosto kuvaa ahkeran ja asialleen omistautuneen ihmisen tapaa tehdä työtään toisia arvostaen ja kuunnellen. Asiakaspalvelupäällikkö, yrittäjäPäivi PelttariLue lisääMukana Arto Satosen kampanjassa

Valtuustoaloite yritysvaikutusten arvioinnista

Kokoomuksen ja KD:n valtuustoryhmä esittää, että Sastamalan kaupungissa otetaan käyttöön yritysvaikutusten arviointi muissakin hankinnoissa kuin pelkästään strategisissa hankinnoissa. Kaupungin päätökset vaikuttavat suoraan tai välillisesti yrityksiin, päätettiinpä sitten koulutus-, hankinta-, asunto- tai kaavoituspolitiikasta. Suurin osa tehdyistä päätöksistä siis joko tukee tai heikentää yritysten menestymis- ja toimintaedellytyksiä. Päätösten yritysvaikutusten arviointi ei tarkoita sitä, että päätöksiä tehtäisiin yritysten…Lue lisääValtuustoaloite yritysvaikutusten arvioinnista

Maailmankylä

Yllätysten Yön avajaisissa Metsä-Laurilan tilalla Keikyän Perikunta ry. vastaanotti Maailmankylämaton, jonka saimme Äkäslopolosta. Matto on kiertänyt vuodesta 2004 Pohjois-Suomen ja Pohjois-Ruotsin kylissä.   Samana iltana myös Keikyän Riippusillan valaistus nähtiin koko komeudessaan. Kaunis ja vaikuttava lopputulos saavutti valtakunnan tasoista huomiota.Lue lisääMaailmankylä

Keikyän Kokoomus 70 vuotta

Arvoisat juhlavieraat, eduskunnan varapuhemies Arto Satonen, Pirkanmaan piirin toiminnanjohtaja Jari Porraslampi, Sastamalan kaupungin edustaja Antti Leppänen sekä kaikki muut eri Kokoomusyhdistysten edustajat ja ystävät! Keikyän Kansallisseuran perustava kokous pidettiin 12.2.1947 seuraintalo Heimolassa. Kokouksen puheenjohtajan toimi Martti Ranta ja sihteerinä varatuomari Jaakko Jaatsi. Ensimmäiseen johtokuntaan valittiin ylikonemestari Frans E. Syväterä, opettaja Esteri Tiironkoski, pankinjohtaja Martta Salonen,…Lue lisääKeikyän Kokoomus 70 vuotta

Uusi vaalitulos

Vapaassa maassa voi tietenkin käydä kuntavaalien jälkeen näin, että virallisen ääntenlaskennan jälkeen perustetaan uudet ryhmittymät niin, että vaalien ykkösestä tulee kolmonen ja teknisten vaaliliittojen avulla kakkonen pysyy kakkosena ja kolmosesta tulee ykkönen. Kyllä siinä äänestäjät ovat ihmeissään, mutta se vain on uusi vaalitulos, jonka mukaan neuvotellaan luottamushenkilöpaikat. Olen aina arvostanut päivänpolitiikkaa pyörittävää hallitustyöskentelyä niin paljon,…Lue lisääUusi vaalitulos