
Sastamala Gregorianan festivaalijohtaja Johannes Rantanen on valittu Vilnassa 13.3.2025 järjestetyssä kokouksessa uudelleen REMA:n hallitukseen ja lisäksi myös hallituksen viisihenkiseen, ylimpään johtoryhmään. REMA, European Early Music Network on 25-vuotias organisaatio, joka edistää vanhan musiikin esittämistä Euroopassa. https://www.rema-eemn.net/

Johannes sai jatkopaikan myös Nordemin, Nordic Early Music Federation, hallituksessa, jonka tehtävänä on edistää vanhan musiikin esittämistä Pohjoismaissa. Onnea Johannes, olet niin paikkasi ansainnut! https://www.nordem.org/
Vanhan musiikin määritelmään sisältyy musiikkia 1000 vuoden ajalta, eli keskiajalta aina 1800-luvun alkuun. Vanha musiikki tarkoittaa siis gregoriaanista musiikkia sekä renessanssi- ja barokkimusiikkia.
Sastamala Gregorianan pitkäaikainen taiteellinen johtaja Michael Fields sai vastaanottaa Vanhan musiikin teko -tunnustuspalkinnon, jonka jakaa Suomen Vanhan Musiikin Liitto. “Sastamala Gregoriana on muodostunut Fieldsin johtajakaudella hienoksi ja merkittäväksi vanhan musiikin juhlaksi, joka kerää vuosittain tuhansia musiikin ystäviä Sastamalaan ja sen ainutlaatuisiin konserttipaikkoihin”, toteaa voittajan valinnut Radion sinfoniaorkesterin pitkäaikainen intendentti Tuula Sarotie. “Koko kaupunki on syystä ylpeä festivaalista ja sen korkeatasoisesta tarjonnasta, joka kattaa laajan alueen vanhan musiikin aarteita keskiajalta barokkiin”, hän jatkaa Alueviestin haastattelussa 23.3.2025.

Olethan huomannut, että Sastamala Gregorianan kesän konserttien 16.-20.7.2025 lipunmyynti on alkanut? Tiedossa on viimeinen ”Kaupungit veden äärellä” -konserttikokonaisuus eli Lontoo, kesällä festivaalilla soivat siis englantilaiset sävelet.
Lämpimästi tervetuloa Sastamalaan ja Gregorianan konsertteihin!
Päivi Pelttari
Sastamala Gregorianan hallituksen jäsen 2018 alkaen