Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n omistajakaupungit ja kunnat
Kaupungin- ja kunnanjohtajat/ Kaupungin- ja kunnanhallitukset
VASTINE YHTIÖTÄ VASTAAN SUUNNATTUUN NIMETTÖMÄÄN KAMPANJAAN
Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n omistajakuntien päättäjille on jaettu viime viikkoina laajasti yhtiön toimintaa vastaan suunnattua nimetöntä aineistoa, jossa pyritään esittämään, että omistajakuntien tulisi erota yhtiöstä. Taustalla olevista toimijoista, heidän taustoistaan tai vaikuttimistaan ei tiedetä. Menettelytapaa voidaan pitää poikkeuksellisena, ja jokainen kunta ja päättäjä osaa varmasti suhtautua asiaan järkevällä tavalla. Yhtiön hallituksen puolesta haluamme kuitenkin tuoda esiin muutamia seikkoja yhtiön toimintaan liittyen.
Yhtiö täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Se perustettiin 90-luvulla, kuten muutkin 31 kunnallista jätehuoltoyhtiötä Suomessa. Näiden toimijoiden alueella asuu nykyään noin 5,3 miljoonaa suomalaista. Yhtiöt huolehtivat omistajakuntiensa puolesta kuntalaisille jätelaissa säädetyt lakisääteiset jätehuollon palvelut.
LHJ:n omistajiin ja alueeseen kuuluu nykyisin 16 kuntaa. Kunnissa asuu noin 130.000 vakituista asukasta, sekä kesäkaudella iso määrä loma-asukkaita. Kunnat sijoittivat aikanaan yhtiöön osakepääomana noin 1,68M€, jonka jälkeen yhtiö on tullut toimeen omillaan, jätehuoltoviranomaisen vuosittain vahvistamien jätetaksassa olevien maksujen sekä muiden tulojen kautta.
Yhtiö tuottaa laajasti kaikki ne palvelut alueensa kunnissa, jotka jätelaissa on kunnille säädetty, kuten mm:
• jäteasemapalvelut yhdeksällä miehitetyllä asemalla toimialueella,
• hyötyjätteiden paikkaavat keräykset alueen kaikissa kunnissa.
• 160 hyötyjätepistettä kunnissa
• bio- ja pakkausjätteiden keräyspalvelut kaikissa kunnissa,
• vaarallisen jätteen vastaanotto ja käsittelypalvelut,
• hyötyjätteiden vastaanotto- ja käsittelypalvelut asemilla,
• palavan sekajätteen vastaanotto- ja hyödyntämispalvelut jätevoimalaitoksissa,
• kasvatus-, valistus- ja neuvontapalvelut kuntalaisille (mm. asukkaat, koulut jne.),
• talouden hoitaminen em. asioiden osalta (mm. laskutukset, maksuliikenne, palkanlaskenta, kirjanpito, tilinpäätökset jne.)
• ympäristölupa-asiat kaikkiin toimintoihin liittyen,
• yhteydenpito laajasti omistajiin ja eri sidos- ja viiteryhmiin,
• kehitystyö ja alan kehityksen seuraaminen ja osallistuminen,
• julkiset hankinnat ja kilpailutukset yksityisiltä lainsäädännön mukaisesti.
Yhtiö on toiminut 30-vuotisen palvelutehtävänsä ajan vastuullisesti ja tasapuolisesti kaikkia kuntalaisia, omistajakuntia sekä muita sidos- ja viiteryhmiään kohtaan. Yhtiö on saanut kuntalaisilta erinomaiset arvosanat palveluistaan viime vuosina. Yhtiöllä on voimassa sertifioidut laatu-, ympäristö- ja TTT-järjestelmät ja yhtiö on menestynyt myös talouden osalta.
Yhtiön päätökset tehdään Suomen lainsäädännön, yhtiökokouksen ja osakassopimusten mukaisesti joko yhtiökokouksissa tai yhtiön hallituksessa. Hallitustyöskentely on sujuvaa eikä yhtiön tilintarkastajalla BDO:lla ei ole ollut huomautettavaa yhtiön toiminnasta. Yhtiö noudattaa osakassopimusta ja omistajakunnille on vuosittain mm.:
• järjestetty omistajapäivät
• järjestetty informaatio- ja keskustelutilaisuus osakkaille
• toimitettu hallituksen esityslistat kunnan- ja kaupunginjohtajille
• informoitu sähköpostitse ajankohtaisista ja merkittävistä asioista kunnan- ja kaupunginjohtajia
• käyty esittelemässä yhtiön toimintaa ja tilannetta pyydettäessä tai tarpeen mukaan
Yhtiön hallitus pitääkin yhtiötä kohtaan viime viikkoina suunnattua nimetöntä kampanjaa asiattomana ja kohtuuttomana. Milloin hyvänsä omistajakunnat haluavat saada tietoja yhtiöstä ja sen toiminnasta, yhtiön edustajat ovat valmiita sitä omistajilleen antamaan.
Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n hallituksen puolesta,
Teuvo Suominen Päivi Pelttari
Loimaa Sastamala
Hallituksen puheenjohtaja Hallituksen varapuheenjohtaja