Hyvät valtuutetut, viranhaltijat sekä Sastamalan valtuuston kokousta seuraava yleisö;
Vuosi sitten me Kokoomuksen ja RKP:n valtuustoryhmän jäsenet halusimme uskoa taloussuhdanteen kohentumiseen niin Sastamalassa kuin muuallakin. Kulunut vuosi on kuitenkin ollut edelleen parempien aikojen odottamista – tosin esim. verotulot ovat toteutuneet 1,7 meur ennakoitua parempina, ja korkotason palautuminen normaalimmalle tasolle otetaan helpottuneena vastaan Sastamalassakin. Isojen päätösten, eli koulu- ja liikuntainvestointien ajoitus osuu suhdanteiden kannalta oikeaan aikaan, eikä investointiruuhka lopulta nosta lainatasoamme, 4.029€/asukas suunnittelukauden lopussa, yli valtakunnan keskiarvon. Selvää tietenkin on, että näiden investointien jälkeen Sastamalassa on palattava normaaliin, poistojen suuruiseen investointitasoon.
Ennusteiden mukaan Suomen talous kääntyy loivaan nousuun vuonna 2025. Täysimääräisesti emme pääsee siitä nauttimaan, kun valtion talouden tasapainotushaasteet heijastuvat vahvasti kuntiin. Valtionosuusjärjestelmä tulee muuttumaan 2027 alussa, mikä lisää epävarmuutta. Kuntien talous on kääntynyt alijäämäiseksi, kun kuntien lakisääteisten palveluiden tuottamiseen ei kaikilta osin saada riittävää kompensaatiota valtiolta. Vaikka tilanne on vaativa, niin meillä Sastamalassa on kuitenkin positiivinen vire.
Sastamalan talous on ollut viisi vuotta positiivinen ja olemme voineet pienentää velkatasoamme ja kasvattaa taseen omaa pääomaa 40 miljoonaan euroon. Ensi vuoden talousarvioesitys on vain lievästi negatiivinen, koska hallintokunnat, erityisesti Sivistystoimi, etsivät kiitettävästi ratkaisuja 1,5 meur edestä kolmen vuoden ajalle tasapainon löytämiseksi.
Vuoden 2025 talousarvio pitää sisällään paljon hyvää ja tärkeää. Kokoomuksen ja RKP:n valtuustoryhmän mielestä mainitsemisen arvoista on erityisesti, että meillä rakennetaan kouluja ja liikuntatiloja. Mouhijärven yhteiskoulun uudisrakennuksen käyttöönotto on käsillä, vuoden kuluttua valmistuvat Pehulan päiväkotikoulu ja Sylvään Taitotalo. Ajanmukaiset oppimisympäristöt vahvistavat tulevaisuuden tekijöiden, eli lasten ja nuorten ja heidän perheidensä hyvinvointia. Investointien yhdistäminen tuo synergiaetuja myös käyttötalouspuolelle.
Toiseksi mainittakoon että meillä tehdään hyvää yhteistyötä elinvoiman vahvistamiseksi. Läntisen Pirkanmaan työllisyysalueen toiminta käynnistyy vuoden alussa Sastamalan toimiessa vastuukuntana. Uskomme, että kaupungin oman organisaation työllisyyspalvelut, sekä yhteistyö Sastamalan Opiston, Saskyn ja paikallisten yritysten kanssa tuottaa palvelut vaikuttavasti ja tehokkaasti sekä työnhakijan että työnantajan näkökulmasta, ja vahvistaa näin elinvoimaamme ja talouttamme. Kaiken kaikkiaan pidämme elinehtona aktiivista yhteistyötä kaupungin ja yritysten välillä. Toivomme myös, että kuntien välinen yhteistyö voisi laajeta myös muihin kuntien tehtäviin, uuden työllisyysalueen antaessa rohkaisevan esimerkin yhteistyön tuloksista.
Kolmanneksi haluamme nostaa esille, että tarjoamme mahdollisuuden omannäköiseen elämään Sastamalassa. Omannäköisyys syntyy meillä erilaisista kaupunginosista, joissa kaavoitusta suunnataan alakoulujen läheisyyteen ja yritystonttien kaavoitusta liikenneväylien läheisyyteen. Liikenneväylien (vt 11, vt 12 ja rautatie) turvallisuuden ja palvelutason parantaminen on kaupungin tärkeää edunvalvontaa – tällä hetkellä erityisesti Vammalan ja Karkun asema-alueiden kehittäminen. Toivomme myös, että henkilöliikenne Raumalle käynnistyisi. Asukkaiden hyvinvoinnin ylläpitämiseksi ja edistämiseksi haluamme edistää harrastusmahdollisuuksia ja kulttuuritarjontaa yhdessä kolmannen sektorin kanssa. Matkailupalveluiden ja matkailuyrityksien verkostoitumisessa ja yhteistyön lisäämisessä kaupungilla on merkittävä rooli ja etu valvottavanaan. Kaupunkimarkkinoinnin kokonaisuuteen sisältyvät niin asukas-, matkailu- kuin tonttimarkkinointikin.
Lopuksi: meillä on useita uusiutuvan energian tuotannon hankkeita valmisteilla. Toivommekin menestystä tuuli- ja aurinkovoimahankkeille kaupungin asettamien reunaehtojen puitteissa. Maankäyttö on tarkastellut aktiivisesti myös muita uusiutuvan energiantuotannon mahdollisuuksia alueellamme. Iloksemme saimme juuri kuulla Suomen hallituksen raha-asiainvaliokunnan puoltamasta merkittävästä tuesta uusiutuvan synteettisen metaanin tuotantolaitoksen rakentamiselle Kemira Chemicalsille. EU-rahoitusta saaneen Nammon kasvanut tuotanto on lisännyt työpaikkojen määrää myös Sastamalassa. Kaupungin rooli taas on näkyvissä Kiikoisten Konepajan laajentuneessa toiminnassa.
Hyvät kuulijat, Kokoomuksen ja RKP:n valtuustoryhmä esittää vuoden 2025 talousarvioon yhden muutoksen liittyen Keskusurheilukentän kuntotutkimukseen, muutoin kannatamme kaupunginhallituksen esitystä.
Parhaat kiitokset viranhaltijoille talousarvion valmistelusta ja kaupungin koko henkilöstölle työstänne kaupunkilaisten parhaaksi tänä vuonna. Kiitos myös kaikille valtuustoryhmille ja valtuutetuille yhteistyöhakuisuudesta!
Toivotamme kaikille hyvää joulun odotusta sekä onnea ja menestystä uuteen vuoteen 2025.
”Onnistuminen on asenne. Se on avoimuutta uusille ideoille, halukkuutta kuunnella, innokkuutta oppia, halua kasvaa ja joustavuutta muuttua.”
Päivi Pelttari
Kokoomuksen ja RKP:n valtuustoryhmän pj. 2023-2025