Keikyän Perikunta ry. toimintaa vuonna 2022

Äetsän voimalaitoksen 100-vuotisjuhla ja Keikyän Riippusillan valmistumisen juhla järjestettiin sunnuntaina 29.5.2022. Juhlassa pääroolissa olivat talkoolaiset, jotka marssivat esiin Kiikan torvisoittokunnan ja Jukka Keskitalon säestyksen tahdissa.

UPM Energyn puheenvuoron käytti Stefan Sundman, ja juhlayleisö sai kuulla Mika Suden kotiseutukatsauksen ”Kokemäenjoki paikallisen elämäntavan muokkaajana”. Puheenvuoron käyttivät myös Keikyän Perikunta ry:n puheenjohtaja Markku Torpo, varapuheenjohtaja Joe Rajala, Riippusilta-hankeen rahoitushakemuksiin vahvasti osallistunut Vilja Pylsy sekä kansanedustaja Arto Satonen, joka toi terveiset myös Ilmari Nurmiselta.

Sastamalan kaupungin edustajat kulttuuripalvelupäällikkö Päivi Mäki-Kerttula ja sivistyslautakunnan puheenjohtaja Minna isotalo ojensivat Keikyän Perikunnalle Sastamalan kaupungin kulttuuripalkinnon Kalle-patsaan kiitokseksi yhdistyksen tekemästä työstä yhteistyön kehittämiseksi ja kulttuuriperinnön vaalimiseksi. Kalle-patsaan vastaanottivat Markku Torpo ja Päivi Pelttari.

Musiikkiesityksistä huolehtivat Kiikan Torvisoittokunnan lisäksi Jukka Keskitalo ja Sekulit solistinaan Petri Kiiski. Kahvitarjoilu kestitsi ainakin 700 henkeä.

Keikyän Riippusilta

Keikyän Perikunta ry. on vuokrannut Keikyän Riippusillan 30 vuodeksi Sastamalan kaupungilta vuonna 2019. Sillan kunnostukseen yhdistys käytti 2020-2021 140.000€ OKM:n avustusta.  Yrityksille varattiin mahdollisuus ostaa mainospaikka sillan sponsoritaulussa, jossa on myös yli 100 tuntia talkootyötä sillalla tehneiden nimet. Riipusillan kunnostushanke toteutettiin Destian hankesuunnitelman ja kustannusarvion mukaisesti.  Talkootunteja kertyi yhteensä vuosina 2020 ja 2021 14.000 h.

Pehulan Puukoulu

Keikyän Perikunnan omilla varoilla kunnostettiin kolme asuntoa, jotka yhdistys asetti vuokralle marraskuun 2022 alusta alkaen. Talkootunteja asuntojen kunnostukseen käytettiin 2809 tuntia.

Joutsenten Reitti ry. / Ely tekivät 8.7.2022 päätöksen Pehulan Puukoulun Kylätalo-hankkeen tukemisesta 1.4.2022-31.12.2023 yhteensä 74.958 eurolla.

Keväällä 2022 Puukoululla aloitettiin ulkoseinien, ikkunoiden ja ovien kunnostus, ja sisältä purettiin tarpeeton savupiippu sekä ilmastointilaitteita. Syksyllä koko rakennus maalattiin, ja asuntojen valmistuttua talkoolaiset siirtyivät kunnostamaan kolmesta luokkatilasta salia sekä kahvio/kokoustilaa. Talkootunteja kirjattiin Kylätalo –hankkeelle vuonna 2022 yhteensä 2.682 tuntia.

Otteet toimintakertomuksesta 2022
Päivi Pelttari
Keikyän Perikunta ry. sihteeri