Olen Päivi Pelttari, luotettavan luja talousasiantuntija Sastamalasta. Kuntavaaleissa 13.4.2025 valittavilta päättäjiltä vaaditaan johtajuutta, asiantuntemusta, vastuullisuutta ja uudistuskykyä.
Olen ehdolla Sastamalan valtuustoon, koska tunnen perhe- ja yrityselämän arjen ja minulla on vankka kokemus myös kunnallisesta päätöksenteosta.
Minulle tärkeä tavoite on olla mukana kehittämässä Sastamalan elinvoimaa kestävällä pohjalla. Sydäntäni lähellä ovat ajanmukaiset palvelut Sastamalan eri-ikäisille asukkaille ja erilaisille yrityksille koko laajan kaupungin alueella. Onnistuminen kaupunkilaisten hyvinvoinnin ja yritystoiminnan edellytysten edistämisessä merkitsee Sastamalan kaupungin elinvoimaisuuden ja vetovoiman vahvistumista.
Olin mukana perustamassa Sastamalan kaupunkia ja rakentamassa sen uutta organisaatiota. Olen toiminut Sastamalan kaupunginhallituksen jäsenenä vuodesta 2009 alkaen, Vammalan aluesairaalan johtokunnan varapuheenjohtajana vuosina 2009-2016, Loimi-Hämeen Jätehuoltoyhtiön (LHJ) alueen jätehuoltolautakunnassa 2013-2017 sekä LHJ:n hallituksessa ja kaupunginhallituksen edustajana Ympäristölautakunnassa vuosina 2017-2025. Lisäksi toimin eri yritysten ja yhdistysten hallituksissa.
Uskon talous- ja henkilöstöhallinnon osaamisestani sekä pitkän linjan kokemuksestani luottamustehtävissä olevan hyötyä tulevalla valtuustokaudella. Olen hyvä tekemään yhteistyötä ja etsimään ratkaisuja.
Siviilissä työskentelen perheyrityksessä ja meillä on puolisoni kanssa kolme aikuista lasta ja viisi lastenlasta.
